sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Videoväkivaltaa isolta kankaalta Cinemadromessa!

Kevät on saapunut ja sen myötä tuttuun tapaan myös Cinemadrome! Alunperin Night Visionsin tamperelaisena etäfestivaalina aloittanut tapahtuma elää nyt omaa elämäänsä ja se järjestetään 12. kertaa.

Perjantaina 22.4 esitetään uutuusleffa The VVitch sekä kasaritoimintaa elokuvissa SAVAGE STREETS ja VIGILANTE! Lauantaina onkin vuorossa uutuusfilmi Stung, Van Damme-klassikko BLOODSPORT sekä kaikkien yksi aikojen kovimmista videonastyistä CANNIBAL HOLOCAUST! Illan päättää Mario Bavan giallo Blood And Black Lace. Kaikki elokuvat esitetään uutuusleffoja The VVithciä ja Stungia (jotka ovat DCP-kopioita) lukuunottamatta 35mm filmiltä! Kannattaa saapua siis paikalle!


Tässä vaiheessa on myös hyvä muistella edellistä Dromea, joka siis järjestettiin marraskuussa 2015 ja joka oli nimetty Let Off Some Steamiksi Commandoa kunnioittaen.

Perjantai 13. päivänä marraskuuta meillä oli ilo ja kunnia aloittaa festivaali kunnon rysäyksellä ja esittää 35 vuotis-juhlanäytös Sean S. Cunninghamin elokuvasta Friday the 13th (1980). Legendaarisessa metsäsplatterissa murhaaja surmaa teinejä kesäleirillä. Asetelma, joka on toistettu myöhemmin enemmän tai vähemmän onnistuneesti lukuisissa jatko-osissa sekä ziljoonissa muissa slasher-genren tuotannoissa. Friday the 13th lainaa paljon parin vuoden takaisesta Halloweenistä, miksipä ei myös Bob Clarkin Black Christmasista tai Mario Bavan Bay of Bloodistakin. Tom Savinin hienot gore-efektit  on tässä se leffan suola ja varmastikin yksityiskohta, joka teki Friday the 13th:stä massiivisen menestyksen. Muuten, esittämämme DCP-kopio oli tyhmästi saksittu R-ratingiin mikä suomeksi tarkoitti sitä että esim. Kevin Baconin surmasta oli yksi kuvakulma poistettu. Noh, eipä siitä nyt tarvinnut päiväänsä pahoittaa sillä leffasta kuitenkin on helposti löydettävissä leikkaamattomia digitaalisia versioita. Tämä oli hieno kokemus siitä huolimatta nähdä isolta kankaalta!

Heti Fridayn perään pukkasi kankaalle leffa, jonka olen pitkään halunnut nähdä. Nimittäin kyseessä on jo aikanaan Gorehoundissakin hehkutettu Todd Morrisin A Gun For Jennifer (1997). Lieneekö ajan hammas tylsistyttänyt leffan vai missä vika, sillä rankan vigilantepätkän asemasta näenkin vain amatöörimäisen ja myötähäpeää (huonolla tavalla) aiheuttavan laiskan ja pitkäveteisen vedätyksen. Kyseisessä leffassa naisvigilantet ottavat New Yorkin kaduilla oikeuden omiin käsiinsä ja kastroivat ja tappavat raiskaajia sun muita scumbag-äijiä. Kuulostaa hyvältä, mutta ei se nyt vaan ole. Teki mieli lähteä kesken pois, mutta taistelin leffan loppuun asti. Katso mielummin Abel Ferraran Ms. 45.


Jess Francon Count Dracula jäi itseltäni väliin sillä kyseinen trash-paukku oli vielä tuoreessa muistissa VHS-katselun jäljiltä. En halunnut ehdon tahdoin hävittää aivosolujani enää lisää (ainakaan vielä) tämän teoksen parissa vaikkakin onhan tässä tyylikkäitä kumilepakoita siimojen jatkeena.

Seuraava päivä pärähti käyntiin pirtsakasti livesäestettynä mykkäelokuvan klassikolla The Cabinet of Dr. Galigari. Aikasemmin en ollut tätäkään katsonut ja mikäs sen parempi tapa korkata tälläinen teos kuin isolta kankaalta ja Lau Naun ja likaiset kynttilät säestyksellä. Surrelaistiset lavasteet pääsivät oikeuksiinsa upeassa 4K-restauraatiossa ja printti oli myös suomeksi tekstitetty. Audiovisuaaliset puitteet olivat siis hyvin kunnossa, näin pitääkin mykkikset nautiskella. Kotioloissa en jaksaisi.

Lauantai illan ja koko festarin päätti ja huipensi omalta osaltani Arnoldin suuri ja mahtava toimintaspektaakkeli COMMANDO! Ah ja voih sitä nautintoa kun satapäinen yleisö fiilistelee yhtä kahdeksankymmentäluvun (ja kaikkien aikohen) parhaimmista toimintaelokuvista asiaan kuuluvalla eläytymisellä! Ei tästä keksi mitään ihmiskielellä lausuttavaa ylistystä, joka tekisi tälle elämykselle oikeutta, jätän siis tämän tähän. Vihjeenä sanottakoon että suunnitelmissa on syksyn 2016 Dromessa esittää jälleen eräs Arskan klassikoista...


The Witch
Savage StreetsVigilanteStungBloodsportCannibal HolocaustBlood and Black Lace

Ei kommentteja: